lauantai 13. huhtikuuta 2013

Sitä kuuluisaa suomalaista suunnittelua

Jokin on nyt pahasti vialla. Ehkä Helsingin design-pääkaupunkivuosi teki tehtävänsä, tai ehkä olen vain tulossa vanhaksi ja isänmaalliseksi, mutta suomalainen design ei ole koskaan näyttänyt minun silmissäni näin hyvältä. En ole ikinä oikein osannut innostua suomalaisen muotoilun puhdaslinjaisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Ainoastaan Klaus Haapaniemen slaavilaisvaikutteiset ja rikkaanväriset kuosit ovat olleet minusta mielenkiintoisia, ja tietysti kaikki Muumi-aiheinen. Mutta nyt voisin klikkailla puolet Finnish Design Shopin sisällöstä kotiini - jos siis kaikki ei olisi niin kauhean kallista.

 
Ykköshankinta nyt kevään lähestyessä olisi klassinen Jopo. Pitäähän käpyläläisen humanisti-ituhipin edustaa uskottavasti. Fjällrävenin reppu on jo, joten enää parka, kumisaappaat ja Jopo, ja yhtälö on täydellinen.

Joka toisen sisustusbloggaajan lempilapsi, String-hylly - vaaleanpunaisena, tietysti. Näitä on kaikissa herkullisissa pastelliväreissä, mutta monomaniani takia mikään muu väri ei vetoa yhtä paljon.


Artekin Mademoiselle-keinutuoli. Arvatkaa minkä värisenä?





Muuton Myy-valaisin! Aivan ihana kaikilla mahdollisilla ihanuuden tavoilla! Huutomerkkihuutomerkki! Tätäkin on vaaleanpunaisena, mutta ajattelin säästä teitä edes vähän.


Paola Suhosen suunnittelema yöperhospalovaroitin onkin ainoa näistä, jonka olen jo hankkinut. Perisuomalaiseen tapaan perustelin tämän hankinnan sen käytännöllisyydellä, kun vanha palovaroitin meni sopivasti rikki. Ehkä pitää vähän vasaralla nakutella noita kattolamppuja, että saan perustellun syyn hankkia tuollaisen Myy-valaisimen...

perjantai 12. huhtikuuta 2013

On kipinöitä kielellä

Kukkuluuruu, hengissä ollaan! En ole saanut viime aikoina oikein mitään kirjoitetuksi, mutta eiköhän asia lähiaikoina korjaannu. Nyt on pakko jakaa ainakin mun ensi kesän paras tanssibiisi, jota olen jammaillut täällä kissojen kanssa kevättä odotellessa. Jazzia ja räppiä - voiko tuosta yhdistelmästä tulla mitään hyvää? Ei, vaan loistavaa! Odotan näiden ekaa levyä niin innoissani! Tuota tanssia (lindy hoppia?) olisi myös hauska oppia, vielä kun jostain löytyisi pari pistämään jalalla koreaksi. :)


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Erään hullun akan tunnustukset

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen eilen, naistenpäivänä, ties kuinka monta kertaa, mutta joka kerran minuun iski itse-epäily ja vähättely. Eihän minulla ole mitään tärkeää sanottavaa, ei mitään uutta ja mielenkiintoista. Nämä ovat vanhoja totuuksia, kaikki ovat kuulleet nämä jo sata kertaa. Ei ketään kiinnosta.



Nukuin yön yli ja kiukustuin itseeni. Eiköhän meitä naisia vähätellä ihan tarpeeksi ilman että teemme sitä itse! Eihän naisten syrjimiselle tule koskaan loppua, jos emme osaa luottaa itseemme, ottaa paikkaamme ja näyttää, että meidän mielipiteillämmekin on väliä. Tällä en tarkoita sitä, että kaikkien naisten pitäisi muuttua röyhkeiksi katujyriksi tai edetä bisnesmaailman huipulle. Kyse on siitä, että pystyy arvostamaan itseään, ajatuksiaan ja tekemisiään, olipa kyse kuinka pienistä tai suurista asioista tahansa. Ilman sitä mikään ei muutu, ei itsessä eikä maailmassa.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla nainen. Ei ole pakko olla aina kärsivällinen, iloinen ja lempeä. Ei ole pakko aina ymmärtää ja miellyttää muita. Ei ole pakko olla laiha, kaunis, pitkätukkainen. Voi olla vaikea, ärsyttävä ja vihainen. Voi kulkea tukka pystyssä ja ripsivärit levinneenä, olla kiukkuinen ja surullinen. Voi olla joskus suoraan sanottuna aivan vittumainen, ja silti arvokas, kaunis ja ihana ihminen.

Minulla on tässä vielä opettelemista. Että voisi olla luvallista olla joskus ei-niin-miellyttävä, mutta silti arvokas - mikä mullistava ajatus! Luulen, että tämä on ongelma muillekin naisille, sillä monesti miehillä tuntuu olevan suurempi oikeus olla vihainen tai itsepäinen. Jos mies korottaa ääntään, se tarkoittaa että hän on jämäkkä ja puolustaa hänelle tärkeitä asioita. Jos nainen korottaa ääntään, hän on vaikea ja hysteerinen - ellei peräti hullu akka.

No, minä olen kokeillut vaikenemisen ja hymyilemisen tietä. Siitä ei ole seurannut minulle mitään hyvää, vaan pahaa oloa ja entistä suurempaa arvottomuuden tunnetta. Joten mieluummin olen vaikka se hullu akka kuin kynnysmatto.

Kehotan muitakin naisia kokeilemaan täysin vapaata ja sensuroimatonta itseilmaisua. Vastaanottajat eivät siitä välttämättä pidä, mutta lopputulos voi yllättää.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Viisi täydellistä ballerinaa

Törmäsin YouTubessa tällaiseen ranskalaiseen dokumenttiin viidestä Mariinskin balettitanssijasta. Ajattelin vain vilkaista siitä alun, mutta päädyinkin sitten tuijottamaan koko dokumentin, kun en saanut silmiäni irti noista tanssijoista. Parhaimmissa ballerinoissa, varsinkin venäläisissä, on jotakin loputtoman kiehtovaa, lähes ylimaallista, kevyttä ja kaukaista. Ehkä se johtuu siitä kurinalaisuudesta ja antaumuksesta, jolla he ovat keskittyneet ainoastaan balettiin, taiteen tekemiseen, pikkulapsista saakka. Inspiroivinta pitkään aikaan!


maanantai 18. helmikuuta 2013

Living in La La Land

Tämä pitkä ja pimeä talvi yhdistettynä kuukauden verran kestäneeseen talviflunssaan on vetänyt sen verran väsyneeksi, etten ole jaksanut blogiinkaan kirjoitella. Joitain elonmerkkejä on kuitenkin havaittavissa sekä minussa että maailmassa nyt, kun päivät pitenevät ja linnutkin vähän laulelevat, joten ehkäpä yritän herätellä tätä blogiakin. Olen eilen ja tänään selaillut tallentamiani sisustuskuvia ja elänyt Jos-olisi-rahaa-maassa. Olohuoneinspiraatiota:


Tämänhetkisestä lempiväristä ei taida jäädä epäilystä... What can I say, kaikki näyttää paremmalta vaaleanpunaisena.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kraken on olemassa

Jatketaanpa sitten meriotuslinjalla, kun kerran aloitettiin. Viime aikojen tärisyttävin uutinen on ollut se, että jättiläiskalmari napattiin ensimmäistä kertaa videolle luonnollisessa ympäristössään, eli satojen metrien syvyydessä. Innostun aina, kun jollekin myytille tai legendalle, kuten tässä tapauksessa hafgufalle, krakenille ja vastaaville merihirviöille löytyy todellinen vastine.


Jättiläiskalmarien olemassaolosta on toki tiedetty aiemminkin, mutta silti ne säilyvät salaperäisinä olentoina. Niiden elämästä ei luonnollisesti tiedetä juuri mitään, kuten ei syvänmeren olennoista muutenkaan. Mutta itseäni ainakin kiehtoo erityisesti jättiläiskalmarien ja kaskelottien taistelut, joista on löytynyt todisteina valtavia kalmarin imukuppien jälkiä kaskelottien nahassa. Jättiläiskalmarien arvioitu koko on kymmenen metrin tienoilla ja paino satoja kiloja - mutta jos ja kun ne kerran pystyvät todistetusti laittamaan kampoihin 50 tonnin painoisille kaskeloteille, niin kuinkahan suuria suurimmat jättiläiskalmarit todellisuudessa ovatkaan?

Aika lovecraftilaista.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Helppo hypnoosi

Olen tainnut useamman vuoden ajatella, että pitäisi jossain vaiheessa käydä Linnanmäen Sea Lifessa, ja kas, tässä eräänä päivänä sain houkuteltua kaverin mukaan ja viimeinkin toteutettua kyseisen retken. Kaikenlaisia hauskoja mereneläviähän siellä oli. Ennakkosuosikkejani olivat rauskut ja merihevoset, mutta sitten törmäsin meduusoihin. Meduusahuone oli pimennetty, ja korkeissa, pyöreissä akvaarioissa sykki vaihtuvien neonvärien tahtiin joukko erilaisia, pieniä ja suuria meduusoja. Olisin voinut jäädä sinne vaikka loppuillaksi tuijottamaan noita ihmeellisiä olentoja... Hurjaa ajatella, että eläimet, jotka näyttävät olevan suoraan jostakin sci-fi-sarjasta, ovat sykkineet maapallon merissä jo 600 miljoonaa vuotta.