maanantai 5. marraskuuta 2012

Sisäinen solarium on sammunut

Olen aloittanut uuden postauksen vaikka kuinka monta kertaa, mutten ole päässyt alkua pidemmälle. Ei tule mieleen muuta kuin ikäviä asioita ja valituksen aiheita, ja blogin pitäminen mukavista aihesta tuntuu lähinnä naurettavalta, kun arkipäiväisetkin tehtävät ovat liian vaikeilta. Herääminen aikaisin, opiskelu, siivoaminen, pyykinpesu, kaupassa käyminen, ruoanlaitto, laskujen maksaminen, liikunta... Ei vain jaksapystykykene juuri nyt.


Ehkä voisin kuitenkin ryhdistäytyä ja miettiä joitain ilahduttavia asioita viime ajoilta. Tässä nyt muutamia:

Night Visions
Maailmankaikkeuden päräyttävin elokuvafestivaali, jossa tosin kävin tänä vuonna katsomassa vain yhden leffan, The Seasoning Housen. Itse elokuva oli ihan ok, ei tosin genressään mikään paras tai omaperäisin, mutta mielenkiintoinen kuitenkin. Parasta oli tietysti hyvä seura ja tunnelma.

Downton Abbey


Yksi ihanimmista sarjoista ikinä, ja kolmas tuotantokausi alkaa Ylellä kohta! Viihdyttävä juoni, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja tietysti upeat vaatteet, kampaukset ja kartano sisustuksineen - niistä on hyvä TV-sarja tehty. Lempihahmoni on loistava Maggie Smith vanhana ja vanhanaikaisena Lady Granthamina, jolle on myös kirjoitettu sarjan hauskimmat repliikit:
"I couldn't have electricity in the house, I wouldn't sleep a wink. All those vapors floating about."
"Of course it would happen to a foreigner. No Englishman would dream of dying in someone else's house."



Kissat
Piristävät jokaista päivääni. Kattien tempauksia on niin hauska seurata. Tai ei niiden oikeastaan tarvitse tehdä mitään, ne ovat niin söpöjä pelkästään nukkuessaankin.

Oh hiz!

Ruoanlaitto ja leipominen
Uusin intohimoni. Mutustelenkin tässä juuri uunilämmintä karpalo-mantelimuffinsia teen kera, nam nam. Jos yhtäkkiä rikastuisin, niin ruoka olisi varmasti ensimmäinen asia, johon tuhlaisin. Kokkaaminen ja leipominen oikein pitkän kaavan kautta käy parhaimmillaan meditaatiosta. Minulla on keittiön yläkaapissa kokonainen hylly omistettuna sekalaisille resepteille, jotka odottavat lajittelemista ja testaamista.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, toivottavasti ensi kerralla vähän positiivisemmalla mielellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti