perjantai 12. lokakuuta 2012

Uudenlaisia elämyksiä

Olin eilen ensimmäisissä sitseissäni, Makulan (Maailman kulttuurien laitoksen) järjestämissä yhteissitseissä, ja oli ehkä hauskin ilta ikinä! Tapasin sekä vanhoja kavereita että sain uusia, nauroin kyyneleet silmissä, lauloin ääneni käheäksi ja, no, olin loppuillasta aivan tuhannen lärvit, mutta sehän kuuluu sitsien henkeen. :D Erityisen kivaksi illan teki se, että olin jo pari viikkoa ehtinyt panikoida kaikkea mahdollista kyseisiin juhliin liittyen, mutta pelkoni osoittautuivatkin turhiksi. Ehkä voisin jo lopettaa tämän sosiaalisten tilanteiden pelkäämisen, kun kaikki menee yleensä kuitenkin hyvin.

Sitsailun ohella olenkin lähinnä vain yrittänyt päntätä ensi viikon tentteihin ja siivota kaappeja kaikesta turhasta. Makuuhuoneen nurkassa odottaa kiitettävä kasa vaatteita huuto.nettiin laitettavaksi, kunhan vain saan senkin aikaiseksi. Tekisi hirveästi mieli heittää kaikki turha tavara pois ja sitten sisustaa kotia, täällä kun on kaikki niin kesken, vaikka olenkin asunut nykyisessä asunnossani jo yli vuoden. Eniten ärsyttää nämä likaisenvalkoisenharmaat seinät, joita en ole jaksanut maalata. No, kuulemma hitaasti hyvä tulee.

Löysin muuten sattumalta yhden aivan loistavan ihanan leffan. Ranskan kurssia varten piti nimittäin katsoa jokin ranskankielinen elokuva ja tehdä siitä pieni kirjoitelma. Muistin, että minun on jo pieni ikuisuus pitänyt katsoa belgialais-ranskalainen elokuva nimeltä Séraphine, joka perustuu taidemaalari Séraphine Louis'n (taiteilijanimeltään Séraphine de Senlis) elämään. Oikeastaan elokuva ei juurikaan kuvaa Séraphinen elämäntarinaa, vaan keskittyy hänen luomisprosessiinsa - ja hyvä niin, koska nimenomaan se teki kyseisestä elokuvasta niin mielenkiintoisen ja voimakkaan.


Séraphine Louis (1864-1942) oli köyhä siivooja ja pyykkäri, joka eli koko elämänsä pienessä ranskalaisessa maalaiskylässä. Elokuvassa hänet kuvataan keski-ikäisenä, homssuisena ja hiljaisena naisena, jossa ei ulkoisesti arvaisi olevan mitään poikkeuksellista. Mutta hänen sisällään palaa kiihkeä luomisvimma, jota hän purkaa maalaamalla pienessä huoneessaan halvoille materiaaleille itse valmistamillaan väreillä. Hän ei maalaa rahan tai maineen takia: itse asiassa kukaan ei edes tiedä hänen tekevän taidetta.


Eräänä päivänä kylään saapuva taidekeräilijä Wilhelm Uhde törmää sattumalta Séraphinen maalauksiin. Hän huomaa Séraphinen lahjakkuuden ja lupaa auttaa Séraphinea saamaan maalauksensa Pariisin gallerioihin. Mutta ensimmäisen maailmansodan ja suuren pörssiromahduksen takia Uhde joutuu hautaamaan suunnitelmansa ja lähtemään Ranskasta. Hän kuitenkin palaa kolmentoista vuoden jälkeen, ja hämmästyksekseen saa tietää Séraphinen yhä maalaavan. Tällä kertaa hän pystyy täyttämään lupauksensa, ja Séraphine saa tunnustusta taidepiireissä.


Séraphine ei kuitenkaan itse pääse nauttimaan työnsä hedelmistä. Hän ei osaa pitää huolta saamistaan rahoista, ja hänen mielenterveyden ongelmansa, jotka ilmeisesti ovat olleet läsnä koko hänen elämänsä ajan, pahenevat psykoosiksi. Séraphine eli elämänsä kymmenen viimeistä vuotta mielisairaalassa.


Elokuva on rytmiltään hidas ja mietiskelevä, ja antaa kauniisti tilaa Ranskan maalaismaisemille ja Séraphinen hiljaiselle kiihkolle. Yolande Moreau tekee häkellyttävän hienon suorituksen syrjäänvetäytyvänä mutta luomisvoimaisena taiteilijana. Ja tietysti elokuva tekee hienon työn nostaessaan esiin unohdetun maalarin, joka olisi toisenlaisissa olosuhteissa saattanut nousta yhdeksi suurimmista ranskalaisista taiteilijoista. Itsekin innostuin Séraphine de Senlis'n taiteesta nähtyäni tämän elokuvan.





Séraphine de Senlis'n maalaukset ovat täynnä värikylläisiä kukkia, puita ja hedelmiä. Ne ovat kuitenkin kaukana rauhallisista asetelma- tai maisemamaalauksista, vaan taiteilija tuntuu maalanneen esiin elämän ikuisen voiman, joka läpäisee pienimmätkin ja herkimmätkin kasvit. Séraphinen maalaukset kuhisevat ja kihisevät elämää - kukat ja hedelmät ovat kuin kiemurtelevia toukkia ja hyönteisiä, jotakin floran ja faunan sekaista tuntematonta, uutta elämänmuotoa. Ne tuntuvat imaisevan katselijan sisäänsä pyörryttävällä voimallaan.

2 kommenttia:

  1. Onpa todella kiehtovia, pyörryttäviä ja runsaan kauniita maalauksia! Näihin palaan varmasti vielä uudelleen monet kerrat, ja myös elokuva mun täytyy ehdottomasti nähdä. Etenkin kun se kerran keskittyy luomisprosessin kuvaamiseen.

    Ja niin, ois kans super ihana tavata pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä upeita! Yritin juuri etsiä Amazonista jotain kirjaa, jossa olisi noita maalauksia kunnon kuvina, mutta tarjontaa on vähän huonosti. :/

      Ja juu, olis ihanaa tavata! Laitan sulle tekstaria piakkoin. :)

      Poista