torstai 18. lokakuuta 2012

Turkistarhaton Suomi

Turkistarhaton Suomi -kampanjan innoittamana ajattelin kirjoittaa aiheesta tännekin. Olen todella innoissani siitä, että kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä on saanut jo melkein tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Lain mukaanhan eduskunnan on otettava kansalaisten lakiehdotus käsiteltäväksi, jos siihen on kerätty yli 50 000 allekirjoitusta. Sisäinen pessimistini tosin napisee itsekseen, ettei lakialoite kuitenkaan mene eduskunnassa läpi, kiitos vain keskustalaiset turkistarhauksen puolustajat. Mutta yrittänyttä ei laiteta, ja minusta on tärkeää, että aiheesta edes syntyy keskustelua lainsäätäjien parissa.


Yleisin kuulemani puolustus turkistarhaukselle on se, että turkistarhaus on monen ihmisen elinkeino. Minusta tämä puolustus on sekä vastenmielinen että naurettava. Ensinnäkin, mitä se kertoo ihmisestä, jos ei pysty keksimään itselleen mitään muuta työtä kuin eläinten nylkeminen? Toiseksi, ei vaatisi kovin paljon ponnisteluita uudelleenkouluttaa turkistarhaajat toiseen työhön ja tarjota heille uudet työpaikat jollakin toisella alalla.

Tähän Turkistarhaton Suomi -projektikin tähtää. Se on ottanut tavoitteekseen saada turkistarhat suljetuiksi kokonaan vuoteen 2025 mennessä. Siirtymäaika on sen verran pitkä, että se varmasti mahdollistaa uuden työn löytymisen kaikille turkiksista ansionsa saaville. Lisäksi lakialoite vaatii kaikkien turkistarhojen tutkimista ja välitöntä sulkemista niille, jotka rikkovat nykyistä lainsäädäntöä turkistarhojen oloista ja eläinten kohtelusta.

Niille, joiden mielestä turkistarhat toimivat eettisesti kestävällä tavalla, en voi muuta kuin pyöritellä silmiäni ja narskutella hampaitani. Miten eläinten pitäminen pikkuriikkisissä häkeissä koko niiden elämän ajan voi olla oikein? Miten joku voi katsoa videota turkiseläimestä, joka pyörii minimaalisessa häkissään ympyrää selvästi järkensä menettäneenä, ja sanoa sen olevan ihan okei? Tai eläimiä, jotka kyyhöttävät sairaina tulehtuneine haavoineen häkkinsä nurkassa kaiken elämänhalunsa menettäneinä? Miten voi olla oikein kasvattaa eläintä tapettavaksi turkin takia, jota ihmiset eivät edes todella tarvitse? Minua ahdistaa pelkkä ajatuskin.

No, nyt tuolle ahdistavalle ajatukselle voi tehdä jotakin. Kansalaisaloite on avoinna vielä kuukauden ajan, ja tarvitsee vielä lisää allekirjoituksia. Aloitteen voi täyttää ja tulostaa kampanjan sivuilla, josta löytyy myös lisätietoa turkistarhauksesta ja Turkistarhaton Suomi -projektista. Aloitteen voi allekirjoittaa myös lukuisissa keräyspisteissä, jotka löytyvät noilta sivuilta, mm. monessa kirjastossa ja Body Shop -myymälöissä. Facebookkaajat voivat tykätä kampanjasta täällä. Ja tiedon levittäminen ja kavereille vihjaaminen auttaa tietysti myös!


2 kommenttia:

  1. Jees, hyvä! Ja tuo aloitehan keräsi sen tarvittavan allekirjoitusmäärän ja menee siis eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisvoimaa!

    VastaaPoista